Risteytysponi tamma Emily eli Lehmä tai Lemmu tai Lillulälly. Rakkaalla lapsella monta nimeä.
Syntynyt arviolta vuonna 2010 Puolassa. Viety Latviaan 2013 ja tuotu Suomeen 2015.
Suku tuntematon.
Jälkeläisiä kolme, Eira (2014 LV), Chakra (2017 FI) ja Chanaya (2018 FI).
Säkä 123-125cm.
Väri ruunikonkirjava tähdellä ja erilaisilla sukilla ja valkokavioilla varustettuna.
Oma 10.1.2016 lähtien.
Tän luonne kuvaukseen tekisi mieli kirjoittaa ettei voi sanoin kuvailla... Lehmä on maailman persoonallisin otus. Se vihaa vieraita ihmisiä uskoakseni sen takia ettei se luota niihin. Tarhassa se saattaa kosketusetäisyydellä ollessaan potkaista tai purra mutta ei varsinaisesti hyökkää vaan siirtyy kiltisti kauemmas jos sitä hätyyttää. Karsinassa ja muissa ahtaammissa tiloissa tilanne onkin sitten toinen eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun se on polkenut jonkun maahan, purrut lihat irti luusta tai lähtenyt perään. Mulle on pariin kertaan tullut tallilta puhelu että ”moikka mä oon sun ponin boksissa jumissa ja jos liikun se käy päälle”. Sen päälle käyminen ei valitettavasti oo sellaista perus ”potkaisen tota kun se kulkee mun takaa” -tyyppistä vaan se saattaa esim pukittaa ihan ilman syytä suorilta jaloilla suoraan päin näköä :S vaikka se on pieni niin kyllä se isoa miestä rintakehän korkeudelle ylttää... Useimmiten Lehmä kuitenkin tyytyy vinkumaan ja olemaan semi asiallinen mutta koska haavereita on sen kanssa käynyt useita niin hoidan sen nykyään täysin itse. Mun ponien arkihommista ainoastaan tarhaus tulee tallin puolesta mutta sekin on järjestetty niin että Lehmä kulkee vapaana kujaa pitkin sisään ja ulos. Mun kanssa Lehmä on NYKYÄÄN useamman vuoden yhteiselon jälkeen maailman kivoin ja kiltein tapaus. Sen saa vaikka solmuun vääntää ja se käyttäytyy aina ja ihan kaikessa super hienosti. Se ei koskaan stressaa mistään tai tee mitään yllättävää ja sitä pystyy vaikka irti pitämään koska se osaa niin hyvin luoksetulon. Tie tähän pisteeseen on toki vaatinut aikaa (ja osumia :D) mutta ehdottomasti on kyllä ollut sen arvoista. Jottei tää rakkaustarina olisi liian onnellista loppua saanut niin Lehmä rupesi ontumaan kesällä 2016. Sitä on tutkittu Viikissä sekä Hyvinkäällä ilman löydöksiä ja nyt kun se on kaksi vuotta vain mammaillut niin sen aika alkaa käydä vähiin. Usko parantumisesta on itselläni jo melkeinpä kokonaan hiipunut mutta viimeisenä oljenkortena ollaan nyt piikitetty sen oej kortisonilla ja pistetty lihakseen osphos mutta toistaiseksi ei helpotusta ole löytynyt. Hyaluroni on testilistalla seuraavana ja ellei ell sen jälkeen enää muuta keksi niin sitten Lehmää kutsuu sateenkaarisilta marraskuussa kun sen tän vuotinen varsa vieroitetaan.
Oma 10.1.2016 lähtien.
Tän luonne kuvaukseen tekisi mieli kirjoittaa ettei voi sanoin kuvailla... Lehmä on maailman persoonallisin otus. Se vihaa vieraita ihmisiä uskoakseni sen takia ettei se luota niihin. Tarhassa se saattaa kosketusetäisyydellä ollessaan potkaista tai purra mutta ei varsinaisesti hyökkää vaan siirtyy kiltisti kauemmas jos sitä hätyyttää. Karsinassa ja muissa ahtaammissa tiloissa tilanne onkin sitten toinen eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun se on polkenut jonkun maahan, purrut lihat irti luusta tai lähtenyt perään. Mulle on pariin kertaan tullut tallilta puhelu että ”moikka mä oon sun ponin boksissa jumissa ja jos liikun se käy päälle”. Sen päälle käyminen ei valitettavasti oo sellaista perus ”potkaisen tota kun se kulkee mun takaa” -tyyppistä vaan se saattaa esim pukittaa ihan ilman syytä suorilta jaloilla suoraan päin näköä :S vaikka se on pieni niin kyllä se isoa miestä rintakehän korkeudelle ylttää... Useimmiten Lehmä kuitenkin tyytyy vinkumaan ja olemaan semi asiallinen mutta koska haavereita on sen kanssa käynyt useita niin hoidan sen nykyään täysin itse. Mun ponien arkihommista ainoastaan tarhaus tulee tallin puolesta mutta sekin on järjestetty niin että Lehmä kulkee vapaana kujaa pitkin sisään ja ulos. Mun kanssa Lehmä on NYKYÄÄN useamman vuoden yhteiselon jälkeen maailman kivoin ja kiltein tapaus. Sen saa vaikka solmuun vääntää ja se käyttäytyy aina ja ihan kaikessa super hienosti. Se ei koskaan stressaa mistään tai tee mitään yllättävää ja sitä pystyy vaikka irti pitämään koska se osaa niin hyvin luoksetulon. Tie tähän pisteeseen on toki vaatinut aikaa (ja osumia :D) mutta ehdottomasti on kyllä ollut sen arvoista. Jottei tää rakkaustarina olisi liian onnellista loppua saanut niin Lehmä rupesi ontumaan kesällä 2016. Sitä on tutkittu Viikissä sekä Hyvinkäällä ilman löydöksiä ja nyt kun se on kaksi vuotta vain mammaillut niin sen aika alkaa käydä vähiin. Usko parantumisesta on itselläni jo melkeinpä kokonaan hiipunut mutta viimeisenä oljenkortena ollaan nyt piikitetty sen oej kortisonilla ja pistetty lihakseen osphos mutta toistaiseksi ei helpotusta ole löytynyt. Hyaluroni on testilistalla seuraavana ja ellei ell sen jälkeen enää muuta keksi niin sitten Lehmää kutsuu sateenkaarisilta marraskuussa kun sen tän vuotinen varsa vieroitetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti